torstai 3. kesäkuuta 2010

Johtaminen sosiaali-ja terveysalalla, ryhmä 26

Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla syksyllä aloittavien erikoistumisopintojen hakuaika on päättynyt. Jälleeen kerran hakijoita oli 100, enemmän kuin mihinkään muuhun koulutukseen.Kiitos kaikille mielenkiinnosta koulutustamme kohtaan. On  ollut mukava vastata kyselyihin ja oppia tuntemaan hakuprosessissa olevien maailmaa.
Hakupapereiden käsittely ja valintaprosessi vie aikaa, mutta viikolla 24 jokainen hakija saa vastauksen, sekä hyväksytyksi tulleet että ne, jotka nyt eivät mahdu mukaan. Aloituspaikkoja on vain 20. Erikoistumisopintojen kokonaistilanteesta riippuu, otetaanko pari lisää. Lohdutukseksi voin kertoa, että tammikuussa 2011 alkaa seuraava ryhmä. Aina kannattaa yrittää, hakematta ei ainakaan pääse ja tilanteet vaihtuvat.
Seuratkaa blogia, täällä on ajankohtaista tietoa!
Terveisin Seija Telaranta

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Johtamisen näkökulmat -koulutuspäivät ja julkaisu

Johtamisen näkökulmat -julkaisu ilmestyy marraskuussa 2010. Toimittajina ovat lehtori Seija Telaranta ja yliopettaja Mervi Lepistö.


Julkaisun kirjoittajiksi on kutsuttu sosiaali- ja terveysalan merkittäviä johtajia sekä Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnot tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen suorittaneita johtamisen ammattilaisia.

Johtamisen näkökulmat -koulutuspäivät ovat 10. – 11.marraskuuta 2010 Tampereen ammattikorkeakoululla. Luennoitsijoina ovat artikkeleiden kirjoittajat ja mahdollisesti myös kansainvälisiä asiantuntijoita. Varaa aika kalenteriisi ja tule päivittämään johtamisen osaamistasi ja tapaamaan kollegoita. Johtamisen näkökulmat -julkaisun julkistamistilaisuus pidetään ensimmäisen koulutuspäivän päätteeksi.

Tervetuloa!

Seija Telaranta