perjantai 7. tammikuuta 2011

Hillary Clinton on naisjohtajien "superstar"

Hillary Clinton (synt. 26.10.1947) on naisjohtajien raskasta sarjaa ja jos  lukee hänestä mitä hyvänsä, kaikki ylistävät hänen osaamistaan, ammattitaitoaan, kykyään neuvotella ja edustaa Obaman hallituksen tavoitteita. Helsingin Sanomien artikkelissa 4.1 mainitaan kansanedustaja Mark Kirkin arvio hänestä "Kaikki, missä hän on mukana, toimii hyvin". Se on loistava palaute naiselle, joka ei suinkaan aina ole ollut suosittu.

Hän on rakentanut uraansa miehensä tukemisen ohella määrätietoisesti. Hän oli ensimmäisenä naisena (1993-2001) poikkeus siinä mielessä, että hänellä oli oma menestyksekäs työtausta, jota hän hyödynsi myös Valkoisessa talossa. Bill Clintonin ollessa Arkansasin kuvernöörinä hän toimi juristina ja tuli kahdesti valituksi 100 vaikutusvaltaisimman juristin joukkoon Amerikassa. Arkansasissa, jonne Hillary vastentahtoisesti muutti, kuvernöörin vaimona hänen mielenkiintonsa kohde oli koulutusjärjestelmän uudistaminen. Valkoisessa talossa hänen vastuullaan oli terveydenhuoltouudistus, johon hän laittoi kaiken tarmonsa ja osaamisensa. Aika ei ollut silloinkaan kypsä tälle tärkeälle asialle. Ja vaikka uudistus nyt viime syksynä meni läpi, Obama joutuu edelleen taistelemaan sen puolesta. Uudistuksen kaatuminen vuonna 1994 oli Hillary Clintonille ja Ira Magazinerille  kova paikka. Bill Clinton kertoo muistelmakirjassaan Elämäni, että hänestä tuntui todella pahalta, kun naiset joutuivat ottamaan syyn niskoilleen hankkeen epäonnistumisesta. Historia on nyt kuitenkin heidän puolellaan, projekti vaati aikansa. Luin aikanaan tämän Bill Clintonin vuonna 2004 ilmestyneen lähes 1000-sivuisen muistelmakirjan. Sen perusteella ainakin voi sanoa, että Hillarylla on ollut tukeva ja kannustava aviomies, joka ihaili ja arvosti vaimoaan miltei joka sivulla.
Hillary Clinton valittiin New Yorkin senaattoriksi vuonna 2001. Ura jatkui demokraattien presidentti-vaalitaisteluun, jonka hän  hävisi Obamalle. Katkeruutta oli varmasti sydämessä, mutta sen Hillary käänsi voitokseen. Hän otti haastavan ulkoministerin pestin vastaan eikä ryhtynyt nuolemaan haavojaan. Hän loi hyvät suhteet voittajaansa Obamaan ja on nyt hänen hallintonsa tähti, kuten hänen toimintaansa tässä vaiheessa  arvioidaan.
Hillary Clintonia arvostetaan myös siksi, että hän laittaa itsensä likoon, on läsnä mm. Lähi-idän rauhanneuvotteluissa, eikä lähetä avustajiaan hankaliin paikkoihin.

Aviomies Bill antoi täyslaidallisen harjoitusta hankaliin tapauksiin ja niistä selviämiseen. Asioilla on siis puolensa. Helppoa ei elämä perheessä ollut. Järkevänä naisena Hillary oli  varautunut miehensä huonoihin puoliin. Bill sai odottaa kaksi vuotta myöntävää vastausta kosintaansa. Hillary mietti pitkään siksi, että Billillä oli heikkous kauniisiin naisiin eikä kykyä pitää näppejään irti heistä.
Kun Hillary Clinton selkeällä voitolla valittiin New Yorkin senaattoriksi, Bill Clinton totesi "Olin hänestä hyvin ylpeä. New York oli pannut hänet koville. Hän oli käynyt läpi ylä- ja alamäet, mutta säilyttänyt ryhtinsä ja jatkanut eteenpäin".
Kun lukee menestyvien naisjohtajien tarinoita,  heillä on usein  taustalla tämä "vaikeuksien kautta voittoon" -teema. Vai onko jokaisella menestyvällä johtajalla sukupuoleen katsomatta? Naiset saattavat olla  avoimempia ja rohkeampia kertomaan itsestään enemmän, valottamaan elämäänsä laajemmin.
Seija Telaranta

1 kommentti:

  1. Donate to Protect Our Progress
    donate.barackobama.com
    Together, we'll make sure our message is heard and understood: We stand by health reform and will not tolerate attempts to put insurance companies back in charge. Donate $25 or more to fight repeal and protect our progress.
    Sain Facebookiin Obamalta tämän viestin eilen. Liitän sen tähän, koska se kuvastaa terveydenhuoltouudistuksen toteutuksen vaikeutta. Maailmaa on niin vaikea muuttaa ja jos vastapelurina on iso raha, vakuutusyhtiöiden edut, vielä mahdottomampaa. Eli seurataan mielnkiinnolla, terveydenhuollon organisointi kiinnostaa meitä kaikkia.

    VastaaPoista

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.