lauantai 30. huhtikuuta 2011

Johtajakurssit opintomatkalle Ruotsiin

Johtamisen erikoistumiskurssi 26 ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kehittämisen ja johtamisen ryhmä 10 ovat maanantaina 2.5. lähdössä opintomatkalle Västeråsiin ja Tukholmaan. Matkaan lähtee 40 hengen ryhmä.

Suuntaamme Turusta Tukholmaan Viking -laivalla. Tietysti olemme valinneet sen, koska Viking Line on EFQM Laatupalkintovoittaja vuodelta 2009. Meillä on oma bussikuljetus ja jo kymmenen vuoden rautaisella kokemuksella ohjaimissa on paloesimies Lauri Paavilainen Tampereen pelastuslaitokselta. Tukholmasta ajamme ensin Västeråsiin, noin 100 kilometrin matkan ja samalla näemme kappaleen kauneinta Ruotsia ja Mälarjärven rannat. Kohteemme on Mälarkoti, joka on vihitty käyttöön 9.helmikkuta 2010. Koti tarjoaa ruotsinsuomalaisille vanhuksille turvallisen asumismuodon, jossa heitä hoitaa ja palvelee suomenkielinen henkilökunta. http://www.malarhem.se/protokoll/verksamhet/malarhem_toiminta.html

Mälarkoti
Mälarkoti toimii myös harrastus- ja kohtaamispaikkana. Palvelukotihanke käynnistyi jo vuonna 1998 seitsemän suomalaisen yhdistyksen ja suomenkielisen kirkon toimesta. Västeråsin kaupunki oli alusta lähtien mukana tässä mittavassa hankkeessa. Mälarkodin johtajana toimii Minna-Liisa Laaksonen. Hän kertoo meille kodin ja palvelukeskuksen toiminnasta, asiakkaista, toimintaperiaatteista ja johtamisesta. Västeråsin kaupungin sosiaalijohtaja Eva Salén valottaa kaupungin sosiaalitointa kokonaisuudessaan ja Suomen kielen hallintoalueen tiedottaja Arto Uusivirta informoi Ruotsin uudesta vähemmistölaista ja sen merkityksestä ruotsinsuomalaisille ja suomenkielisille palveluille.
Lounaan jälkeen palaamme Tukholmaan ja saamme kattavan paketin yksityisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta kun olemme Attendon vieraina Djursholmin yksikössä.
http://www.attendo.com/sv/se/kontakt/

Margareta Nyströmin luennon aiheena on Attendon toiminta Ruotsissa ja millaista on johtaa yksityistä hoitoyhtiötä. Kuinka organisaatiota johdetaan kokonaisuutena ja talokohtaisesti, miten tapahtuu asiakashankinta ja mitä tarkoittaa asiakkaiden vapaa valinta. Hän kertoo myös yksityisen ja julkisen hoivapalvelun eroista.
Carola Rhode-Nielsenin aiheena on henkilöstöpolitiikka; rekrytointi, perehdytys, palkkapolitiikka, henkilöstön hyvinvointi, autonominen työaikasuunnittelu ja työvuorosuunnittelun periaatteet. Erityisen kiinnostavaa on heidän pitkä kokemuksensa toiminnasta monikulttuurisessa ympäristössä. Sekä asiakkaat että henkilöstö tulevat hyvin monista ja erilaisista kulttuureista. Olemme pyytäneet myös saada kuulla heidän johtajakoulutuksestaan sekä rekrytoinnista ja onko johtajuus määräaikainen. Tietysti myös palkkaus kiinnostaa meitä.

Ruotsiin suuntautuvilla opintomatkoilla on pitkät perinteet. Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopintojen jokainen ryhmä on tehnyt tämän legendaarisen matkan juuri valmistumisensa kynnyksellä. Matkalla on mukava hieman rentoutua ja aikaa keskustella opiskelukokemuksista ja tietysti tehdä  "surutyötä" yhteisen taipaleen päättyessä.

Kehittämisen ja johtamisen YLEAMK -ryhmät ovat pari vuotta sitten liittyneet joukkoomme. Matka on toiminut näin myös vuoropuhelun aktivoijana eri ryhmien välillä johtamisen viitekehyksessä. Paluumatkalla sitten on paikka testata johtajien turneekestävyys. Raskaan ja antoisan päivän jälkeen kysyy kuntoa tanssia aamuun Matin ja Tepon tahdittaessa menoa!
Seija Telaranta

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Michelle Obama, miehensä tukija

Jokaisen menestyvän johtajan takana on asioita, joista hän ammentaa voimansa. Useimmilla se on perhe, mies, vaimo ja lapset. Paitsi että hyvä perhe auttaa jaksamaan se myös täydentää johtajan kuvaa henkilöstölle, äänestäjille, kansalle. Maailma tarvitsee tässäkin esikuvia ja sellainen on Michelle Obama, vuonna 1964 syntynyt Harvardin käynyt menestynyt juristi, joka jätti sairaalan hallintotehtävät ryhtyessään tukemaan miehensä vaalikampanjaa. Michelle Obama on ensimmäinen First Lady, josta voidaan sanoa, että häntä odotti koko maailma. Odotukset olivat ennennäkemättömät mutta nyt kun uusi vaalikampanja on käynnistymässä, voidaan sanoa, että hän on lunastanut odotukset monien naisten esikuvana ja maailman merkittävimmän johtajan tukena ja turvanakin. Hän täydentää miehensä sanomaa ja on ollut mukana monissa uudistusprojekteissa, joista mainittakoon terveydenhuoltouudistus ja lihavuuden vastainen kampanja.

Michelle on kotoisin vaatimattomista oloista eikä menestys elämässä ole muuttanut häntä. Hän nauttii pienistä asioista, perheestä, kodista ja hyvistä ihmissuhteista. Ja tietysti viikottaisista treffeistä miehensä kanssa, jolloin he käyvät syömässä jossain tavallisessa ravintolassa. Paitsi että Michelle on tärkeä kaikille rotunsa naisille, hän on osoittautunut sellaiseksi myös valkoisille, latinoille ja afrikkalais-aasialaistaustaisille. Hän on tehnyt arvomaailmansa mukaisia valintoja palkkaamalla nuorta henkilökuntaa Valkoiseen taloon ja suosimalla vielä tuntemattomia vaatesuunnittelijoita sekä hankkimalla vaatteita tavallisten naisten kaupoista kuten Henkka Maukalta ja ICrewlta. Myös tyttäret puetaan samoin. Hän luo ympäristöönsä iloisen, lämpöisen ja välittömän ilmapiirin, jossa kaikki viihtyvät.

Entä vaatteet? Michelle on valittu yhdeksi maailman parhaiten pukeutuvista naisista. Hän kertoo rakastavansa vaatteita, muotia ja kauniiksi pukeutumista. Lisäksi hän kertoo pitävänsä vain sellaisia vaatteita, joissa hän tuntee olonsa mukavaksi ja luonnolliseksi. Hän itse valitsee nuorekkaita ja energiaa lisääviä vaatteita, jotka korostavat hänen persoonallisuuttaan ja voimaansa. Hän kehottaakin naisia pukeutumaan vaatteisiin, jotka tekevät onnelliseksi ja joissa tuntee itsensä kauniiksi.Kun hän voi itse hyvin, pystyy hän kulkemaan miehensä rinnalla tukien häntä. Ottamalla osaamisensa mukaisia tehtäviä hän helpottaa ja edistää sitä hyvää, mitä kampanjassa tuli luvattua.

Nyt kun uusi eduskunta Suomessa kokoontuu, meilläkin on tilaisuus seurata uusia edustajiamme myös tästä näkökulmasta. Miten uudet kansanedustajat selviävät lupauksistaan ja vaativasta työstä sekä miten heitä tuetaan.
Seija Telaranta

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Opeta lapsesi antamaan palautetta

Tuli mieleeni vanha sanonta "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa" kun luin huhtikuun Kauppalehti Optiosta Timo Helosuon haastattelua. Timo Helosuo on Accenture Oy:n tammikuussa nimetty Osaaminen ja organisaatiot -yksikön johtaja.

Hänellä on 17-, 13- ja 11 -vuotiaat lapset ja hän  kuvaa itseään family maniksi. Hän kertoo tehneensä elämässään kompromisseja investoidessaan aikaa lapsilleen. Tässä vaiheessa investoinnit näyttävät jo tuottaneen tulosta.
"Amerikan aikojen perua on myös jokasunnuntainen päivällistapamme, talking stick. Intiaaniperinteen mukaisesti se, jolla on sauva, puhuu. Meillä jokainen perheenjäsen antaa jokaiselle jonkun henkilökohtaisen positiivisen palautteen kuluneen viikon tekemisistä. Jokainen saa neljä myönteistä kommenttia. Tapa on opettanut antamaan palautetta ja usein saa palautetta asiasta, jota ei itse ole pannut edes merkille."

Tästähän voisi ottaa mallia pääsiäisruokailuun!
Seija Telaranta

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Keinuntaa sinisen meren aallokossa

Jyrä-tiimi on yksi Kehittäminen ja johtaminen YAMK-ryhmän 10 tiimeistä, johon kuuluvat  Johanna Niemelä, Pauliina Alppi, Anne Ketola ja  Taina Tuominen, kuvassa takana vasemmalta oikealla, edessä Maija Schellhammer-Tuominen ja Sanna-Mari Rissanen.


Aloitimme opinnot TAMKissa syksyllä 2010. Opinnot lähtivät heti käyntiin sellaisella draivilla, että hetkittäin meinasi heikompaa hirvittää. Opiskelu tapahtui alusta lähtien tiimityönä.

Koska me opiskelijat olemme jo työelämässä mukana olevia, on opinnoista  saatavan teorian ja tiedon linkittäminen ja jalkauttaminen suoraan työelämään aivan loistava tapa kehitää tämän päivän sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Opintojen kuluessa on koettu monia "heräämisiä". Uusi informaatio ja kollegoilta kuullut kokemukset auttavat näkemään asioita uudella tavalla ja oma työ saa näin uusia perspektiivejä. Johtajuus, sen erilaiset piirteet ja osa-alueet, muodostavat luonnollisesti merkittävän osan koulutusohjelmastamme. Opiskelijoina olemme kokeneet kehittyneemme nimenomaan johtajina. Olemme avarakatseisempia, osaamme tarkastella omaa työtämme kriittisemmin sekä keskittyä kehitettäviin asioihin. Toisinaan uudet opit ovat kuin vaahtopäisiä aallokkoja vanhojen käsitysten punaisella merellä. Olemme joutuneet muuttamaan paitsi käsityksiämme johtamisesta myös omaa toimintaamme uuden tiedon valossa, sinisen meren suuntaan.Käytännön johtamista osaa nyt  katsoa objektiivisemmin sekä reflektoiden saadun tiedon pohjalta.

Työskentelemme monilla eri työsektoreilla, mikä on ollut tiimityöskentelyssä suuri voimavara. Opiskelijoiden monipuoliset ammatti- ja työtaustat tuovat opinnoissa esiin erilaisia, moniammatillisia näkökulmia. Monipuolisuuden voidaan katsoa olevan haaste opetussisällöille, koulutusohjelman tulisi käsitellä sosiaali- ja terveysalan johtamista laajalla sektorilla. Koulutusta voisi tulevaisuudessa kehittää enemmänkin kohti yleisempää johtamiskoulutusta.

Opiskelu on antanut rohkeutta ottaa haasteita vastaan. Erilaisia, suuriakin projekteja on alkuhämmennysten jälkeen saatu loistavin tuloksin loppuunvietyä. Opintojen aikana tiimeissä tehdyt projektit ovat olleet mielekkäitä toteuttaa ja tehdä huolella, koska työt ovat vastanneet työelämän todellisiin tarpeisiin. Olemme kokeneet tiimityöskentelyssä olevan ehdottomasti vahvuuksia, jotka tukevat opiskelua. Näillä vahvuuksia ovat mm. joustavuus, erilaisten ihmisten kanssa toimiminen, yhteisvastuu ja tiimin tuki. Tiimi on enemmän kuin osiensa summa. Toki tiimityöskentelyssä on myös haasteita, joista keskeisin on ollut aika tai pikemminkin sen puute. Yhteisten tapaamisten järjestely kuuden työssä käyvän perheellisen kesken on ollut ajoittain vaikeaa.Tiimityöskentely on sitouttanut meitä eri tavoin työskentelyyn, vaikka yksilöinä olisikin erilaisia tavoitteita ja toiveita, tiimin jäsenet ovat riippuvaisia toisistaan töiden etenemisen kannalta.

Johtamisajattelu kehittyy jatkuvasti koulutuksen myöstä, samaa tahtia muuttuu oma suhteutuminen ja toiminta työssä. Uskomme opiskelun antaman tiedon ja työelämän antaman kokemuksen kasvattavan meistä loistavia tulevaisuuden johtajia.


Jyrä-tiimi

Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla

Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla oli esillä ja mukana Tampereen kesäyliopiston organisoimassa tapahtumassa Kauppahallin Pyörykkäbaarissa viime viikolla. Vaalihumusta huolimatta myös tällä "teltalla" oli kiinnostunutta yleisöä. Teemana oli "Mustaa makkaraa maisterin kanssa". Lue lisää:
www.tampereenkesayliopisto.fi/tiedeviikko

torstai 14. huhtikuuta 2011

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Kehittäminen ja johtaminen

Kehittämisen ja johtamisen YLEAMK-tutkinnon on voinut suorittaa Tampereen ammattikorkeakoulussa jo usean vuoden ajan. Opiskelijat tähtäävät sosiaali- ja terveysalan esimiestehtäviin sekä alan kehittäjiksi.Osaamisalueita ovat: tutkimus- ja kehittämisosaaminen, johtamisosaaminen, hyvinvointiosaaminen sekä vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen.
Syksyllä aloitti reipas ryhmä 10, joka haluaa esittäytyä ja jakaa osaamistaan. Palkissa 10YAMK on heidän syksyn ja tämän kevään tuotoksiaan, joihin kannattaa tutustua. Vuorovaikutusosaaminen on myös taitoa olla sosiaalisessa mediassa ja jakaa hienoja asioita.
Sisko Rajala, Pauliina Lehikoinen, Vilma Väätäinen ja Kati Siivonen

Opiskelu tapahtuu tiimeissä ja tässä esittäytyy tiimi Löysin rantein.Siihen kuuluu neljä vahvaa osaajanaista: Sisko Rajala, Pauliina Lehikoinen, Vilma Väätäinen ja Kati Siivonen. Tiimin arki on sukkuloimista kodin, työn, perheen ja koulun välillä. Joskus jopa vapaa-ajan. Tiesimme YAMK-opiskelut aloittaessamme, että opiskelu vaatii paljon aikaa ja itseopiskelua. Lähes kaikki tehtävämme ovat tiimitehtäviä. Vaikka yhteisen ajan löytyminen on välillä haastavaa, saamme voimia toistemme tsemppaamisesta ja tukemisesta. Täydennämme toisiamme sopivasti. Lisäksi tiimimme nimi muistuttaa meitä tarpeen tullen sekä hyvistä että huonoista ominaisuuksista. Pohdimme asioita mielellämme. Olemme lähes täydellisiä naisia!
Kati Siivosella on yli 10 vuoden kokemus tehohoito- ja päivystystyöstä. Kati on ryhmämme positiivinen pläjäys, joka omasta mielestään etsii omaa paikkaansa.
Pauliina Lehikoinen on tehnyt sairaanhoitajan töitä 7 vuotta, pääosin sairaankuljetuksessa. Pauliina tykkää haasteista, haluaa laitaa itsensä tiukalle ja hakeutui siksi YAMK-opiskelijaksi.
Sisko Rajalalla on kolmen vuosikymmenen kokemus vanhustyöstä sekä sosiaali- että terveyspuolella.Sisko on ryhmän filosofi.
Vilma Väätäinen on fysioterapeutti, jolla on 10 vuoden työkokemus. Vilma hakeutui opiskelmaan, koska haluaa "isona" saada lisää haasteita työhönsä. Intohimona on juokseminen.

Minna Mäkinen ja Pauliina Lehikoinen
Pauliina Lehikoinen kertoo lisäksi:
Aloitin YAMK-opiskeluni syksyllä 2010. Muutama vuosi sitten päätin, että on aika jatkaa opiskelua ja kehittää itseäni. Avautui mahdollisuus hakeutua TAMKiin sosiaali- ja terveysalan Kehittämisen ja johtamisen linjalle. Heräsi kysymys: Onko minusta johtajaksi?
Olen työskennellyt sairaanhoitajana vuodesta 2004 ja olen tottunut tekemään paljon töitä. Jonkin verran opiskeluiden vaatima työmäärä kuitenkin yllätti. Varsinkin tiimitehtävät tuntuivat aluksi oudoilta, koska olen tottunut tekemään koulutyöt omatoimisesti. Nyt muutaman kuukauden opiskeluiden jälkeen olen ymmärrtänyt tiimityön merkityksen sekä sen, miten paljon enemmän näkökulmia asioihin saa, kun vastaamassa on useampi henkilö. Olen hiljalleen oppinut katsomaan itseäni uusien silmälasien läpi. Koulu on avannut minulle monia uusia ovia ja mahdollisuuksia. Onhan minusta johtajaksi!
Yksi varoituksen sana opiskelmaan tuleville: Ajatusmaailmasi saattaa muuttua entisestä!

Minna Mäkisen kokemus:
Olin päättänyt jo perusopintojen jälkeen, että vielä suoritan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Valmistuin bioanalyytikoksi  Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2004. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt niin julkisella- kuin yksityiselläkin puolella.Ensimmäinen työpaikkani oli Tampereella Laboratoriokeskuksessa, tarkemmin Tullinkulman- ja Tuulensuun laboratoriossa. Sitten muutimme Turkuun ja sain paikan TYKSLAB:sta. Siirryin pian Turussa Lääkäriasema Pulssiin. Pulssi tuottaa monipuolisia yksityisen terveydenhuollon palveluita. Vaikka olin nuori ja vasta reilun vuoden työkokemuksella varustettu innokas aloitteja, sain paljon vastuuta.
Esimieheni kannustivat opiskelemaan ylempää amk-tutkintoa. Vastuun nälkä ja kannustus esimieheni puolelta olivat viimeinen tönäisy siihen, että hain opiskelemaan. Poikamme synnyttyä muutimme takaisin Tampereelle. Kotiäitiys ei riittänyt minulle vaan päätin että nyt on oikea aika jatkaa opintoja.
Opiskelu Johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelmassa on antanut minulle valtavasti.Takanani on reilut viisi vuotta työelämää johon voin koulutuksen aikana peilata opittuja asioita.Kohta on ensimmäinen vuosi takana ja huomaan kasvaneeni ihmisenä. Olen saanut paljon uusia näkökulmia ja työvälineitä työelämässä käytettäväksi. Olen vastuun kaipuinen ja pidän itseni kehittämistä erittäin tärkeänä.
Toivonkin koulutuksen päätyttyä saavani työpaikan, jossa pystyn toteuttamaan saamaani johtajakoulutusta.

Tuija Linkova, Timo Toivonen ja Tiina Taatila
Hymy -tiimiläisiä (kuvassa olevien lisäksi tiimiin kuuluu Minna Palkonen ja Jaana Koskinen) kiinnosti  ylemmän ammattikorkeakoulun opinnoissa erityisesti työelämälähteöisyys. Opintokokonaisuudet on suunniteltu hyvin työelämän tarpeita palveleviksi. Kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma avaa uusia mahdollisuuksia kehittyä ammatillisesti ja edetä työuralla. Ryhmämme on moniammatillinen mikä tuo valtavasti uusia näkökulmia. Myös eri opintokokonaisuuksiin kuuluvien tehtävien ja projektien kautta pääsee tutustumaan muihinkin organisaatioihin syvällisemmin. Suoritamme lähes kaikki opintoihin liittyvät tehtävät tiimeissä. Moniammatillisessa tiimissä oppii arvokkaita yhteistyötaitoja, joita tarvitaan työelämässä. Opimme tuntemaan laajasti sosiaali- ja terveysalaa sekä verkostoitumaan ja solmimaan kumppanuuksia.

Seuraava Kehittämisen ja johtamisen ryhmä aloittaa syksyllä. Valitettavasti hakuaika siihen on nyt päättynyt, mutta  seuraa TAMKin verkkosivuja tulevista opiskelumahdollisuuksista.
Seija Telaranta

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Haku johtamisen erikoistumisopintoihin alkaa toukokuussa

Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopintojen esite on valmistunut. Siinä on paljon hyödyllistä tietoa, jos suunnittelet opiskelua ja uraa sosiaali- ja terveysalan johtajana. Ohessa, kohdassa luettavaa, on kyseinen esite. Lisää tietoa ja syksyn lähiopetuspäivät löydät linkistä   www.tamk.fi/erikoistumisopinnot
Virkaanastujaistanssi

Johtaja tarvitsee koulutuksen, siitä huolimatta, että aina on ollut myös sellaisia menestyviä johtajia, jotka ovat saaneet hyvät johtajaominaisuudet syntymälahjana. Monet asiat maailmassa tapahtuvat 3-5 hengen ryhmissä, meidänkin johtajakoulutuksessa oppiminen tapahtuu pienryhmissä.Opetussuunnitelman pohjana on Balanced Scorecard ja sen neljä näkökulmaa muodostavat opintojaksot: prosessinäkökulma, asiakasnäkökulma, henkilöstönäkökulma ja talousnäkökulma. Opinnot alkavat perusopinnoilla, joissa opettelemme johtamisen kielen, historian ja nykypäivän johtamisopit. Talousnäkökulmassa, joka on laaja kokonaisuus, sisältönä on taloushallinto ja tuotteistaminen. Koulutuksessamme on alusta lähtien nähty talousosaaminen esimiehen ydinosaamisena, siksi siihen on panostettu.
Marraskuussa 2010 toimitimme "Johtamisen näkökulmat" -julkaisun, jossa on paljon hyödyllistä luettavaa opintoja suunnittelevalle. Julkaisun voi ostaa TAMKin kirjastosta tai tilata sieltä postitse. Hinta on 38€. http://www.tahtijulkaisut.net/kauppa/
Paitsi että johtaminen on ammatti, se on myös haastava ja hohdokas tehtävä, joka palkitsee siihen paneutuvan tekijänsä. Toimeen astuessaan voi vaikka tanssia pienet latinotanssit kuten Barack ja Michelle.
Hakuaikaa on koko toukokuu.Tervetuloa johtamisen opiskelijaksi!
Seija Telaranta

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Seppo Lehtovuori, still going strong

Mitä nyt kysytään? Aina kun tapaan entisiä johtajakurssilaisia, kollegoita tai keskustelen Tukholman opintokäyntikohteiden kontaktihenkilöiden kanssa, kysytään, mitä Sepolle kuuluu. Seppo Lehtovuori on kolme vuotta sitten eläkkeelle siirtynyt Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopintojen arvostettu ja pidetty lehtori, jota kaikki muistelevat  lämmöllä.
Eläkkeelle lähtötanssi Sirpa Tietäväisen kanssa

Seppo asui Parkanossa. Kaupungin entisenä sosiaalijohtajana hän oli hankkinut paljon käytännön kokemusta johtamiseen todella laajan kirjatiedon lisäksi. Oli mistä ammentaa. Eläkkeelle siirryttyään hän muutti vaimonsa Liisan kanssa hänen  kotitaloonsa Saarijärven kirkonkylään, josta nyt nämä kuulumiset.Alkuaika meni remonttien merkeissä, nyt on ensimmäinen talvi nautittu kauniista kodista.

"Saa olla milloin vain pitkällään, kuunnella Frank Sinatran sametinpehmeää ääntä ja lukea mielidekkareita ja muuta kirjallisuutta ja aikaa on myös erilaisiin harrastuksiin ja kuntoiluun."
"Liityin paikkakunnan senioriopettajiin ja jouduin heti  hallitukseen ja olen lähdössä Lahteen valtakunnallisille päiville ja vuosikokoukseen."
"Viikko-ohjelma on talven aikana ollut aika tiukka täällä lumen keskellä. Tuli hiihdettyä 400km ja painokin putosi eikä tullut flunssaa. Uutena harjoitteena otin lentopallon 2 kertaa viikossa, täällä on hyviä ikämiesporukoita, joissa on myös nuorempia. Tärähtely tekee jaloille ja nivelille hyvää kun putoaa lattiaan koko painollaan. Kuntosalilla käyn pari kolme kertaa viikossa ja venyttelyssä kerran viikossa alan ammattilaisten johdolla.En ennen tiennytkään kuinka voi oppia rentouttamaan lihaksiaan, ohjelmassa on myös pilates-liikkeitä. Keihäänheitossa aion kilpailla ensi kesänä kotimaassa. Pohjoismaiset mestaruuskisat ovat Lappeenrannassa ja SM-kisat Mikkelissä.

"Olemme käyneet englannin keskustelupiirissä ja espanjan tunneilla, jossa siirryn seuraavaksi jatkokurssille. Suunnitelmissa on matka aitoon harjoitteluun Espanjaan syksyllä. Kielen oppii parhaiten puhumalla sitä kielen kotimaassa.En ole ikinä lukenut kirjallisuutta niin paljon kuin tänä talvena ja liityinkin kansalaisopiston kirjallisuuspiiriin, jossa pidetään esitelmiä ja alustuksia sekä keskustellaan."
Kisakuva Lahdesta
 Saarijärvi on vilkas kulttuuripitäjä:

"Saarijärven Laulumiehet piti syyskonsertin, äskettäin meillä oli hengellisten laulujen konsertti ja äitienpäivänä lauletaan operetteja ja kevyitä lauluja. Harjoitellaan viikottain. Tämä on kyllä aikamoinen kulttuuripitäjä, kun on ollut omia taiteilijoita riittämiin. Tarmo Mannista tulee taas näytelmä kesäteatteriin ja koko talven on kaksi paikallisteatteria pyörittänyt Maria Jotunin ja Nikolai Gogolin näytelmiä. Paikkakunnalla pyörii myös elokuvakerho, jonka taitava vetäjä saa syksystä kevääseen lähes viikottain laatufilmin, vähän samaan tapaan kuin Niagara Tampereella.
Maalaislääkäriltä on viides tai kuudes kirja tulossa ja ohjelmat jatkuvat televisiossa. Hän tekee enää puoliaikatyötä kun joka puolelle on vientiä, mm. ulkomaan lomamatkoilla viihdyttäjänä ja eri tilaisuuksissa esiintyjänä ympäri Suomen. Kohta kaikki saarijärveläiset on esitelty sairauksineen ja hoitajineen koko Suomelle.
 Lastenlapsia on kuusi, kaksi Wienissä ja neljä Helsingin seudulla. He todella saavat nauttia hyvistä isovanhemmista!
Tässä siis kuulumiset Saarijärveltä kaikille johtajakurssilaisille, entisille ja nykyisille.
Seija Telaranta

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kokemuksia opiskelusta

Soile Rummukainen
Soile Rummukainen kertoo opiskelustaan johtajakurssilla 27 seuraavaa:

Pitkäaikainen haaveeni toteutui päästyäni opiskelemaan erikoistumisopintoihin, johtajakurssille 27.Olen toiminut yhtäjaksoisesti ylihoitajana Sairaala Botnian leikkaus- ja anestesiaosastolla 23 vuoden ajan. Sairaala Botnia on yksityissairaala Oulussa, joka tuottaa anestesia- ja leikkauspalveluja Pohjois-Suomen alueelle. Esimiestehtävistä on kertynyt paljon käytännön kokemusta vuosien mittaan. Johtamistaitoni ovat olleet koetuksella leikkaustoiminnan pyörittämisessä sekä resurssi-, muutos- ja muiden johtamistilanteiden hallitsemisessa. Hallinnon tutkinnon suorittamisesta oli minulla kulunut jo lähes 30 vuotta. Edustan johtajakurssilla seinioriosastoa. Teoreettinen osaamiseni  johtamiseen on jo vanhentunut. Mielikuvituksen tarjoamat mahdollisuudet kehitellä ratkaisuja henkilöstön johtamiseen on myös ammennettu tyhjiin. Päivittäminen tuli välttämättömäksi. Onneksi tulin valituksi johtajakurssille!
Johtajakoulutus on rakennettu kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Opettajani ovat innostavia, vankan teoreettisen ja motivoivien opetusmetodien taidon omaavia. Uusien tuttavuuksien, miellyttävien johtajakollegoiden kanssa, ilmapiiri on mukaansa tempaava ja innostava. Opiskelun myötä opin uusia johtamiskäytänteitä, motivoivia henkilöstöhallinnon keinoja sekä tunnistan menestystekijöitä hyvinvoivan työyhteisön ja taloudellisesti menestyvän organisaation johtamiseksi, asiakasnäkökulmaa unohtamatta.
Pendolino lipuu routavaurioiden takia verkkaisesti kohti Oulua, tunnin myöhässä aikataulusta. Prosessinäkökulman oppineena en hämmästele pysähdyksiä keskelle "ei mitään"konduktöörin kuuluttaessa "odottelemme raiteiden vapautumista.." Työn, opiskelun ja matkustamisen yhteen sovittaminen ei ole ongelmatonta, mutta varmasti sen arvoista.


Anniina Mäntylä (oik.) ja Susanna Jukarainen
Anniina Mäntylä ja Susanna Jukarainen ovat ryhmässä " Vammalan tytöt". Molemmat edustavat sosiaalialaa, Susanna on sosiaalipalvelupäällikkö ja Anniina vastaava hoitaja.

Anniina Mäntylä kertoo johtajakoulutuksesta näin:
Johtamisen erikoistumisopintoja on takana nyt ensimmäiset kolme kuukautta. Kahden pienen lapsen äitinä vähäisenkin vapaa-ajan vaihtaminen hetkellisesti opintoihin tuntui ensin hulluudelta, mutta itseni kehittämisestä kiinnostuneena olen opintojen myötä löytänyt taas oppimisen ja opiskelun tuoman nautinnon. Johtajana kehittyminen on elinikäinen, henkilökohtainen kasvuprosessi, jonka tämä koulutus on potkaissut käyntiin. Jokunen vuosi esimiestyössä on jo vierähtänyt, perusasiat hallussa, mutta nyt on ollut aika lähteä peilaamaan ja arvioimaan omaa esimiesroolia ja johtamiskäyttäytymistä sekä löytämään omia vahvuuksia ja kehittämistä vaativia alueita koulutuksen avulla. Johtajina olemme yksilöitä, olemme kosketuksissa unelmiemme ja lahjojemme kanssa ja haluamme toimia niiden toteuttamiseksi. Koulutuksen aikana rakennan ja kehitän johtamisen taitojani.
Vaikka "piru" nimeltä kiire istuu olkapäällä ja stressi saattelee pieneen kaaokseen niin työn, perhe-elämän kuin  opiskelunkin  yhteensovittamisen vuoksi, olen oppinut paljon itseni johtamista. Koulutus on konkreettinen ja pakottaa pohtimaan omaa esimieheyttä. Opiskelusta on saman tien hyötyä omassa työssä, sillä opintojen puitteissa teen asioita, jotka pitäisi joka tapauksessa tehdä. Parempi johtajuus edellyttää jatkuvaa halua oppia ja kehittyä muutoksessa, ihmisenä kasvamista ja kypsymistä.