tiistai 21. kesäkuuta 2011

Hauska naisjohtaja

Käteeni sattui kirjahyllystä Kirsi Pihan vuonna 2006 kirjoittama kirja Äitijohtaja (Talentum). En ole sitä juurikaan aikaisemmin lukenut ja nyt sateen kunniaksi kirja aukeni kohdasta Paula Lehtomäki. http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=581&kieli=su

Muutaman sivun juttu on oikea ilotulitus naisen ruuhkavuosista ja siitä, mitä on olla nuori nainen näkyvällä johtajanpaikalla ja saada pienet lapset samaan syssyyn. Johtajakurssilaisilla on usein sama tilanne. Vaativa työ, pienet lapset, mies, vanhemmat ja appivanhemmat ja sitten vielä johtajakoulutus. Ympäristö on tiheänä mielipiteitä, että ei voi onnistua. Näitä mielipiteitä harvoin esitetään miehelle samassa tilanteessa. Lehtomäki neuvoo, että jokaisen on löydettävä itselleen sopiva tapa elää, sillä oma malli on paras malli.Ei pidä myöskään hävetä ulkopuolisen avun käyttöä eikä pelätä eliittinaisen tai laiskan leimaa. Ruuhkavuosissa on apu tarpeen eikä kaikilla ole eläkkeellä olevia terveitä isovanhempia.Naisen ei myöskään tulisi ottaa liikaa vastuuta kodinhoidosta yksin, vaikka  parhaiten tietääkin kuinka mikäkin asia on. " Vaikka miehet eivät ehkä ole halunneet imurinvarteen tasa-arvoisesti naisen kanssa, niin kyllä he nauttivat uudesta roolistaan aktiivisempina isinä", toteaa Lehtomäki. On hyvä vastuuttaa lapset jo pienestä pitäen kodin asioihin.
Lehtomäki kertoo hauskasti nais- ja miesjohtajien eroista. "Yksikään nainen ei rakasta omaa ääntään yhtä loputtomiin kuin mies ja kyllä on vinhaa perää, että naiset keskimäärin enemmän kuin miehet miettivät montaa asiaa kerrallaan" Miehet maalaavat hänen mielestään isommilla pensseleillä kuin naiset, kuten jo Tom Peterskin on todennut. Naiset myös huomaavat hiljaiset signaalit herkemmin kuin miehet.
Äitiys tuo johtajuuteen uusia ulottuvuuksia. Lehtomäki on  huomannut, että organisointikyky ja muisti  paranivat äitiyden myötä ja pinna piteni. Naiset eivät kuitenkaan tue toisiaan niin auliisti kuin naiselta ja äidiltä voisi odottaa. Lehtomäen mielestä saattaa olla perää siinä, että mehiläispesään ei mahdu kuin yksi kuningatar kerrallaan.
Ja lopuksi: "Pitää löytää itselleen sopiva tapa elää, oma räätälöity malli".
www.youtube.com/watch?v=U-gdSFYr-OU
Seija Telaranta

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Tulevaisuuden johtajat

Hanken & SSE Executive Education on tehnyt mittavan tutkimuksen, jossa on haettu vastausta siihen, mistä tulevaisuuden huippujohtajat on tehty. Tuloksista päätellen johtajaksi ei synnytä, vaan prosessi lähtee siitä, että kyvykkäät osaajat, talentit, tunnistetaan, rekrytoidaan, kehitetään ja saadaan pysymään talossa. Talentilla on myös omat toiveet sitoutumisen ehdoksi. Tässä tutkimuksen perusteella laadittu Talentin toivelista:
  • Pidä lupaukset, niin lupaan kehittää itseäni ja sietää enemmän
  • Auta minua kehittämään ihmisjohtamistaitojani, kommunikaatiokykyäni ja liiketoiminnan ymmärrystä
  • Kerro tai anna ymmärtää, että minut on tunnistettu talentiksi
  • Anna minun oppia muilta
  • Anna minulle syitä lähteä tehtäväkiertoon - ja tukea siihen.
Suomessakin on jo yleistymässä se, että johtajatalentit tunnistetaan avoimesti ja heille tehdään kehittymissuunnitelma. Tämä näkyi myös meidän johtajakoulutuksen kevään haussa. Oli todella positiivista, että vuosia sitten johtajakoulutuksen käyneet ovat alkaneet katsoa itselleen seuraajia ja avoimesti suosittelivat kollegoitaan johtajaoppiin. "Fiksu esimies antaa ainakin käytöksellään ymmärtää tunnistaneensa talentin ja arvostavansa tätä "", toteaa Petri Furu. Artikkeli aiheesta löytyi Talouselämän numero 23:n (17.6.2011) liitteestä Managing Director. Muitakin mielenkiintoisia huomioita johtamisesta ja johtajista löytyi samasta liitteestä.
Alf Rehnin mielestä johtamisessa tulevaisuudessakin perusteemat pysyvät entisinä: kyky kommunikoida, rohkeus seurata vakaumustaan, tahto luoda jotain suurempaa. Itsensä ja muiden kunnioitus, selkeys ja halu kehittää ja rakentaa, myös. Mikael Liliuksen mielestä paras tapa kehittyä johtajaksi on haasteiden kautta. Yrityksen tulisi antaa kyvykkyyksien testata siipiään kovissakin olosuhteissa, tarjoten samalla heille jatkuvasti tukea ja coachausta. TAMKin sosiaali- ja terveysalan johtajakoulutuksessa on nyt mahdollisuus panostaa coachauksen opetukseen, sillä yliopettajamme Mervi Lepistö on suorittanut koulutuksen, josta hän kertoo:

Certified PROGRESS COACH®, jonka olen käynyt on ensimmäinen suomalais-eurooppalainen, erityisesti työympäristön tarpeisiin suunniteltu business coachien ja esimiesten valmennusohjelma. Sen tavoitteena on avata uusia näkökulmia yksilöiden, ryhmien ja organisaatioiden dynaamiseen kehittämiseen ja antaa tieto-taitoeväät ihmislähtöiseen johtamiseen, yhteistyön vahvistamiseen sekä aitoon tuloshakuisuuteen. Koulutuksen jälkeen voin toimia coachina tai soveltaa valmentavaa työotetta opettajana ja esimiestyössä. Koulutuksen toteuttaa Suomessa Fakta ja Fiktio / Kristiina Harju.

Yliopettaja, TtT Mervi Lepistö

Timo Multanen on kirjoittanut artikkelin etiikasta, moraalista ja sivistyksestä johtamisessa. Hänen mukaansa sen merkitys vahvistuu ja kasvaa koko ajan. Toimintamme perustuu aina etiikkaamme, moraaliimme ja sivistykseemme. Sama pätee myös johtamiseen. Näitä perusasioita ei edellytetä pelkästään johtajilta, vaan se koskee kaikkia työyhteisössä. Vastuu kuuluu kaikille varsinkin nykyään, kun kaikkiin työtehtäviin kuuluu yhä enemmän valtaa ja vastuunottoa tuloksista.
"Johtajuus on tavallaan synteesi länsimaista pragmatismia, pohjoismaista rationalismia, itämaista holismia ja etelän humanismia. Tarvitaan myös käden, pään, sydämen ja sielun älykkyyttä, joista viimeksimainittu on kaikkein tärkeintä. Johtaminen on viisaan oppineen työtä. Tarvitaan niin kokemustietoa kuin kirjaviisauttakin, sydäntä. Siis hyvää etiikkaa, moraalia ja sivistystä  ", kirjoittaa Timo Multanen.


Nämä hyvät asiat opitaan jo kotona, siksi perheen merkitys johtajalle on tärkeä. Päivän lainaus Obamalta: "Being father is sometimes my hardest but always my most rewarding job. Happy Father´s Day to all the dads out there "
Seija Telaranta

torstai 16. kesäkuuta 2011

Määrittele myös viestinnän prosessit

Tällä viikolla oli lehdissä, että pienet kaksoset olivat karanneet päiväkodin pihasta. Huomio kiinnittyi siihen, että kaikki olivat niin säikähtäneitä, etteivät kertoneet edes äidille tapahtumasta. Laatukäsikirjassa ei varmaankaan ollut ohjeistusta siitä, miten tällaisissa tapauksissa tulee toimia, viestiä. Vaikka olisi kuinka sekava tilanne, kunnon ohje, jota voi noudattaa kohta kohdalta tuo järjestyksen kaaokseen ja antaa organisaation johtamisesta ammattimaisen kuvan. Näin kesäaikaan voi tapahtua mitä ihmeellisempiä asioita, kylään voi tulla vaikka karhu!Jokaisen johtajan tulee siis huolehtia siitä, että myös viestinnän prosessit on avattu ja kohta kohdalta on työohjeistus.
Juuri kesän kynnyksellä on ilmestynyt aiheeseen liittyvä kirja: Korhonen N. & Rajala R. Viestinnän prosessointi. Talentum 2011.
Kirja on parisataa-sivuinen ja selkeätekstinen teos, joka sanan mukaisesti tarjoaa koreografian kaaokselle. Kirjassa on paljon lyhyitä kommentteja organisaatioiden johtajilta, esim. " Sanalliset prosessikuvaukset eivät ole erityisen tarkkoja. Käytämme kaavioita, joiden mukana on tekstikuvaukset. Tekstikuvaukset eivät ole kovin yksityiskohtaisia. " Eila Paatela, viestintäjohtaja, Outotex. Lisäksi on kokonainen kappale, jossa on kolme case-esimerkkiä.
Mitä jäi käteen? Ensinnäkin prosessoitaviksi alueiksi sopivat sellaiset viestinnän toimenpiteet ja tehtävät, jotka toistuvat samanlaisina kerrasta toiseen. Näin viestinnän prosessointi säästää aikaa ja tehostaa toimintaa.
Viestinnän osa-alueet ovat: Sisäinen viestintä, talousviestintä, mediaviestintä, kriisiviestintä- ja tilannehallinta, imago ja identiteetti ja  yritysmainonta. Sisäisen viestinnän prosesseja voivat olla seuraavat: uutiskirjeprosessi, intranetin sisällöntuottamis- ja päivittämisprosessi, kehityskeskusteluprosessi, henkilöstölehden toimittamsiprosessi, infotilaisuuksien järjestämisprosessi ja  koulutusprosessi.
Kirjassa oli juuri ylläolevat luettelot merkittäviä alamme organisaatioiden johtamisessa. Vaikka kirja on viestinnän alan kirja, minusta se ainakin oli ilmeeltään tylsä ja sanomaltaan enemmän suuryrityksiä koskeva. Ei kuvan kuvaa vaan joitakin musta-valkoisia kaavioita.
Kannattaa kuitenkin lukea, asia on hyödyllinen.

Michellen pikkumusta

Minua viehättää kovasti iloisempi ote asiaan kuin asiaan. Tänään minua ilahdutti, kun sain Obamalta kutsun illalliselle hänen kanssaan. Kutsussa oli monta hintakategoriaa ja tuotto menee vaalikassaan. Se oli sivulauseessa, tietysti. Lisäksi sain taas päivitetyn albumin perhekuvia ja kuukauden työtapahtumat kuvineen ja kommentteineen. Positiivista viestintää maailman ykkösjohtajalta!
Seija Telaranta

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Johtajakurssille 28 on valittu opiskelijat

Syyskuussa alkavalle erikoistumisopintojen Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla kurssille  28 on tänään valittu osallistujat. Ryhmään on valittu 22 opiskelijaa ja lisäksi varasijoille 11. Työssä oleva aikuinen opiskelija elää elämässään ruuhkavuosia, joten aina voi tapahtua muutoksia. Syksyn lukujärjestys on TAMKin nettisivulla kohdassa erikoistumisopinnot/johtaminen sosiaali- ja terveysalalla.Tiedot tulevat ensi viikon aikana kaikille hakijoille.Voitte myös kysyä valinnasta allekirjoittaneelta puhelimitse tai sähköpostilla. Tiedusteluihin vastaa toimistossamme Merja Leinonen.

Keväällä 2009 valmistuneet johtajakurssilaiset Eskilstunassa
Seuraava johtajakurssi alkaa jo tammikuussa 2012. Seuraa siis TAMKin nettisivuja jos nyt ei onnistanut. Helppoa ei ollut tälläkään kertaa päästä valittujen joukkoon sillä hakijoita oli 86.

Kehittämisen ja johtamisen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävän,  syyskuussa aloittavan ryhmän valintakokeet ja haastattelut on tällä viikolla saatu päätökseen. Valintaprosessi kestää hieman pidempään, koska siihen kuului mm. kirjallinen tentti. Hakijoille on annettu päivämäärät haastattelujen yhteydessä.
Seija Telaranta