Ankanpojasta voikin kasvaa joutsen

David Lagercrantzin menestyskirja " Minä Zlatan Ibrahimović" on erinomaista luettavaa myös johtajille ja henkilöstöhallinnossa  työskenteleville. Zlatanin tarinaa lukiessa ajattelee monta kertaa, miksi ihmistä ja tässä tapauksessa nuorta poikaa ei kohdeltu kuten kauniisti sanotaan, tasavertaisena ihmisenä, jolla oli vain huonot lähtökohdat. Siksi onkin niin ihanaa luettavaa, miten Malmön huonomaineisesta siirtolaisghetosta, Rosengårdsta, lähti lentoon jalkopallomaailman superstar. Opettavaista on myös lukea, miten hän analysoi itseään ja valmentajiaan. Maailma ei auennut kertaheitolla, vaan taistelu jatkuu jokaisesta peliminuutista edelleen ja näistä kommenteista ja peliajoista voi havainnoida myös ihmisten johtamista. Erityisen antoisaa on seurata hänen kauttaan Barcelonassa ja suhdetta valmentaja Guardiolaan. Barcelonassa oli muitakin tähtiä, Messistä alkaen, jotka olivat kuin kiltit koulupojat ja tottelivat kaikessa valmentajaa. Zlatan oli kova luu, joka halusi olla oma itsensä eikä se sopinut valmentajalle. Zlatanin toistuviin yrityksiin keskustella tilanteestaan valmentaja suhtautui kieltävästi ja vastasi yrityksiin penkkikomennuksella.

Milanin sankari

Valmentaja ei vaan kestänyt hankkimansa kalliin tähden itsetuntoa ja palavaa halua olla joku, kun nyt tie oli auennut. Kautta kuvasi hyvin se, kun seurakaveri totesi, että Barcelona Zlatanin palkatessaan oli ostanut Ferrarin mutta ajoi sillä kuin Fiatilla. Hänen kapasiteettiaan ei osattu tai uskallettu käyttää. Kaikki menettivät. Ilmiö on hyvin tyypillinen ihan tavallisessakin organisaatiossa. On palkattu erinomainen työntekijä, mutta jostakin syystä hänestä tulee uhka. Kuten Barcelonassakin, keskusteluista ei saatu mitään irti eikä valmentaja  katsonut Zlatania silmiin kun he kohtasivat, hän ei edes tervehtinyt ja yritti välttää kaiken aikaa tilanteita missä he kohtaisivat. "Mitä olen tehnyt, näytänkö vääränlaiselta, puhunko kummallisesti", mietti Zlatan eikä uni tullut silmään. Hän ei ymmärtänyt miksi hänestä oli tullut hyljeksitty. Pelaajatoverit eivät kuitenkaan kääntäneet hänelle selkäänsä, ja hän pystyi keskustelemaan tilanteestaan heidän kanssaan. Kuitenkin tilanne söi miestä koko ajan. Lohtua tuotti oma perhe, vaimo Helena Seger ja pojat Vincent ja Max.

Zlatan ja Helena

Huonon kohtelun ja välttelyn vuoksi Zlatan alkoi käyttäytyä varovasti, olla koko ajan varuillaan ettei aiheuttaisi ongelmia. Hän ei kuitenkaan ollut enää oma itsensä, ei tunnistanut itseään. Harjoituksissa hän vain mietti kostoa ja ärtymys valtasi hänet. Hänet, joka parhaimmillaan oli tulta ja tappuraa ja kun hän sai olla oma itsensä tulosta tuli ja koko maailma oli haltioissaan. Hän alkoi ymmärtää, että oli äänestettävä jaloillaan, jomman kumman. Tästä vaiheesta Zlatan toteaa, että tie oli kuljettu loppuun, hän ei voinut muuttaa persoonallisuuttaan. "voit nostaa miehen slummista, mutta et voi koskaan pestä slummia pois hänestä".

Kaikissa johtamiskirjoissa puhutaan siitä, miten tärkeätä on, että meillä organisaatiossa on erilaisia persoonallisuuksia, ihmisiä myös eri kulttuureista ja eri sukupolvien edustajia, se on rikkautta. Mutta se vaatii  esimieheltä hyvää itsetuntoa kohdata aivan eri oloista tulleita työntekijöitä, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat huippuosaajia.Tekevät eri tavalla kuin on totuttu eivätkä välttämättä kulje sammutetuin lyhdyin. He haluavat tulla huomatuiksi ihmisinä ja arvostusta osaamiselleen. Heille on osattava osoittaa haastavia tehtäviä ja antaa suorituksista palautetta ja  palkittava oikeudenmukaisesti. Ja mitä Zlatanin kirjasta voi oppia, diskuteerattava, diskuteerattava. Hoitotyön mantra, että olemme kaikki ihan yhtä hyviä on aikansa tuote ja aikansa elänyt. Työyhteisö tarvitsee pelisäännöt, joiden mukaan erilaisten ihmisten on elettävä.  Yksilöllistä osaamista on arvostettava ja työt roolitettava niin, että erilaiset osaamiset tulevat käyttöön eikä tuhlata henkistä pääomaa tasapäistämällä.

Suomessa turvallisesti kasvaneina ja koulut käyneinä esimiehillä ei välttämättä ole ymmärrystä huonoissa oloissa kasvaneille eikä muillekaan valtavirrasta poikenneille. Kannattaa lukea kirja Zlatanista, niin ymmärtää elämää enemmän. Millaista on, kun ei ole kertakaikkiaan mitään, ei tukea eikä turvaa vaan valtatie auki katastrofiin. Mahdollista on, että sieltä tuhkasta nousee joutsen, Zlatanin kaltainen oman elämänsä sankari, jolla oli otsaa vastata lehdistölle, kun häneltä kysyttiin morsiamelle ostetusta kihlajaislahjasta. " Mitä niin lahjaa, hänhän sai Zlatanin!"

Kuten sanottu, kirja on hyvä kirja myös johtamisen näkökulmasta. Viihdyttävällä ja positiivisella tavalla. Poimintoja kirjan arvioinneista:
Politiken, Tanska: ".. .den bästa socialrealistiska skildringen av det moderna Skandinavien som utkommit på länge."
Hufvudstadsbladet: "Författaren David Lagercrantz står för ett litet mästerverk."
Kulturnytt: "Det här är nog den bästa samtida arbetarklassskildringen från våra svenska storstadsförorter som jag har läst."
Seija Telaranta