sunnuntai 13. elokuuta 2017

Hoitajat ansaitsevat hyvää johtamista

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 1.8.2017 oli tämä sama otsikko. Kirjoituksessa viitattiin ongelmiin Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyksessä sekä lukuisiin kanteluihin, mitä aluehallintovirasto on vastaanottanut sairaalan huonoista työoloista. Työn kuormittavuus on räjähtämispisteessä ja se on myös suurin syy alalta poistumiseen. Ongelmia on työn organisoinnissa, roolijaossa, työnjaossa; yksinkertaisesti kaikessa, mihin johtamisella voidaan vaikuttaa.
Järkyttävintä tässä ilmeisen aiheellisessa kirjoituksessa oli minulle se, että samat tekstit olisi voitu kirjoittaa jo parikymmentä vuotta sitten.

Sosiaali- ja terveydenhuollon johtajien kouluttajana minusta tuntuu tosi pahalta, kun mielestäni hoitotyön johtajat ja esimiehet kyllä osaisivat johtaa, jos siihen annettaisiin mahdollisuus organisaatioissa. Myös hoitoalan koulutus ja oma henkilöstö on esteenä aidolle johtamiselle. Olen jo vuosikausia nostanut keskustelun hoitoalan johtajien nimikkeistä. Ne eivät tue alan johtajien johtajiksi profiloitumista. Osastonhoitaja on edelleen yleinen nimike, joka vesittää johtajuutta. Monet hoitoalan teoreetikotkin esittävät, että johtajuus nousee hoitotyön ytimestä, hoivasta, huolenpidosta, vuorovaikutuksesta, tukemisesta ja lohduttamisesta. Hoitotyön johtaminen on jotenkin erilaista kuin johtaminen muun alan organisaatioissa.

Roomalaiset keksivät vesijohdon, mutta eivät lattiakaivoa
Johtamisen ydinasiat missä hyvänsä organisaatiossa ovat työn ja toiminnan johtaminen, henkilöstön johtaminen, osaamisen johtaminen ja talouden johtaminen. Kullakin päätehtävällä on alaotsikoita, jotka ovat opeteltavissa. Henkilöstön johtamiseen kuuluu työn analysointi ja kuhunkin tehtävään sopivan henkilöstön valitseminen arvioinnin perusteella. Henkistä pääomaa, osaamisen laajentamista ja syventämistä sekä uusien tehtävien opettelua tulee myös johtaa. Osaamista tulee arvioida jatkuvasti ja huolehtia siitä, ettei ammattitaito kapeudu niin, että henkilöstö ei ole liikuteltavissa tietyltä osastolta toiselle. On tosi surullista syntyä, kasvaa ja kuolla ammatillisesti samalla osastolla, samalla palkalla alusta loppuun. Hoitotyössä kuten muissakin töissä, on perustehtäviä ja erikoisosaamista vaativia tehtäviä. On hyväksyttävää, jos hoitaja haluaa työskennellä perusosaamisella, mutta ei siitä pidä maksaa samaa palkkaa kuin erikoiskoulutetulle ja ammattiosaamisensa jatkuvasti uudistavalle. Olen usein kirjoittanut muistoja Pariisin Amerikkalaisesta sairaalasta (American Hospital of Paris), jossa jo parikymmentä vuotta sitten hoitajilla oli osaamisperustainen palkkaus. Korkeinta palkkaa sai hoitaja, joka oli laajasti käytettävissä eri yksiköissä.

Tunnelmaa Roomassa, 40-asteen helteessä
Ihmettelen myös sitä, että hoitajien työvuorosuunnittelu ei ole kehittynyt lainkaan. Epäsäännöllinen kolmivuorotyö syö sekä hoitajaa että perhettä. Maailmalla on monenlaisia systeemeitä, miten työvuoroja tulisi kehittää huomioiden sekä potilaiden vaatimukset että hoitajien jaksaminen. Pariisissa oli hyvin tarkasti analysoitu potilaiden eri vuorokaudenaikaiset tarpeet. Pääpaino tehoyksiköitä myöden oli hoitotoimien keskittäminen päiväsaikaan, iltapäivät olivat "vapaa-aikaa" ja yöt nukkumista varten. Yövuoroihin sijoitettiin opiskelijat ja ammatillisesti alemmalla tasolla olevat, koska vaateetkin olivat pienemmät. Minusta se toimi erinomaisesti.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa nostettiin esiin myös se, että hoiva-alalla on vaikea analysoida ja parantaa työn tuottavuutta. Vaikeaa tai ei, mutta mahdollista se on. Hoitotyöstä ymmärtääkseni puuttuu lähes kokonaan avustava henkilöstö. Lähihoitajan ja sairaanhoitajan osaaamisessa ei ole isoa eroa. Avustava henkilöstö pystyisi tekemään paljon ja säästämään korkeammin koulutettuja vaativampiin tehtäviin. Ammattiosaamisen tuhlausta on vielä paljon. Aika vahvana elää slogan "hoitajalle kuuluu kaikki".



Meidät kuljetti Roomassa lentokentälle elegantti taksimies, itsevarma komistus. Paideia sairaalaa ohittaessamme kerroimme, että ollaan työskennelty siellä jokunen vuosi sitten. Hän otti rahapussistaan esiin kortin, joka oli sairaanhoitajan kuvallinen henkilökortti. Hän sanoi, että vuoroin hän ajaa taksia ja vuoroin tekee leikkausalihoitajan työtä eri sairaaloissa. "Olisi tyhmää jäädä yhden kortin varaan ammatillisesti, kun Roomassakin on tosi huonot ajat." Lisäsi vielä, että on superhienoa ajella lähes tyhjillä moottoriteillä, kun roomalaiset itse ovat poistuneet lomille ja jäljellä on vain turisteja. Parilla sormella siinä pyöritteli mersun rattia ja toisella chattaili puhelimessa.

Arrivederci Rooma!
Mukavaa viikonloppua, Suomi on ihanan raikas maa. Terkuin Seija Telaranta